Muokattu: 14.9.2015 klo 21:57.
HISTORIAA OMIEN KOIRIENI OSALTA - POIS MENNEET
M-04 FIN-K&MVA SE-KVA Raita-ahon Lyylin hankinta ja käyttö - vuodet 2002-2015
Hyvän ystäväni ja metsästyskaverini Jukka Moision äkillinen kuolema johti tilanteeseen, jonka
seurauksena minulla oli mahdollisuus ostaa häneltä jäänyt Lyyli omakseni. Lyyli oli 7 kk vanha
Jukan menehtyessä ja hän oli jättänyt kaksi nuorta narttua 'siemenperunoikseen'. Toinen
nuorista koirista oli saman pentueen Penni, joka meni Kuhmoon Appelgrenien perheeseen. Meillä
oli silloin tarhassa jo kaksi narttua ja palautuksena tullut uros, mutta jotenkin vain tuntui,
että Lyyli täytyi ottaa. Sitä päätöstä en ole koskaan katunut, sillä Lyylistä tuli todella upea
koira ja sen luonne oli ainutkertainen. Lyyli oli isokokoinen narttu ja sillä oli hieman pitkä
runko. Joku tuomari laittoi sen näyttelyarvosteluun: "Liian pitkät takajalat", mutta näinen
nimellisine puutteineen Lyylillä oli erinomaisen sulava liikunta ja matka taittui metsässsä
kivuttomasti. Jo kaksivuotiaana Lyyli sai tuloksellisesti erinomaisen putken kolmeen peräkkäiseen
viikonloppuun: ensin tuli muotovalion arvo näyttelyssä Lammille, seuraavana käyttövalion arvo
lohkovalinnoissa Pudasjärvellä ja kolmantena viikonloppuna rodun haukkukuninkuus Hauholla. Kun
alkusyksystä Ruotsissa olimme käyneet kokeessa saaden sieltä ykköstuloksen, Kennelliitto vahvisti
Lyylille vielä Ruotsin käyttövalion arvon samalle vuodelle (2004). Myös Lyylin pentuesisaret voittivat
haukkukuninkuuden; Penni 2006 ja Reetta 2009.
Teetin Lyylillä kolme pentuetta ja luonnollisesti toivoin niiden olevan myös huippuyksilöitä. Pettymys
oli tietenkin suuri, kun kuulin kolmannen pentueen teettämisen jälkeen, että ensimmäisessä pentueessa
oli esiintynyt epilepsiaa muistuttava kohtaus. Koira sai näitä kohtauksia yhteensä vain kaksi kertaan, vuoden
välein, eikä sen jälkeen kohtauksia ole esiintynyt. Lyylin viimeisessä pentueessa (S-pentue) esiinty selvä
epilepsiatapaus ja koiraa joudutaan lääkitsemään tämän seurauksena. Lyylin jälkeläisissä on esiintynyt
lievempiä epilepsiatyyppisiä tapauksia (yksi kohtaus) parin koiran osalla. On valitettavaa, että näin
hyvän koiran perimää ei voida hyödyntää jalostuksessa, koska epilepsiaan suhteutuminen rodussa on niin
ankaraa. Toki Lyylin jälkeläisillä on myös erinomaisia saavutuksia, sillä niistä kolme on kaksoisvalioita
ja yhdellä on myös kansainvälisen käyttövalion arvo C.I.T.
Jouduin lopettamaan Lyyli lähes 13,5 vuotiaana 29.6.2015. Koiralle oli tullut kurkun pään pehmenemisestä johtuvaa
ajoittaista hengitystieongelmaa ja liikkuessa takapään lihaksisto alkoi pettää. Halusin päästää hyvän palvelijan pois,
mutta ei se reissu ollut minulle helppo. Hautasin Lyylin metsästysmajalleni Koiravaaraan Natalian ja Zerin viereen.
Muistelen kiitollisuudella ja kunnioituksella Lyyliä - levätköön HÄN rauhassa.
FIN-K&MVA PMV-01 Jyrkkäkallio Zerin hankinta ja käyttö - vuodet 1998-2011
Käyttökokeissa reissatessani olin tutustunut myös Vejo
Varikseen Joensuusta ja hänestä tuli myös minun hyvä ystäväni.
Kun näin ensi kertaa hänen sen aikaisen koiransa Outakeinon Seitan,
ihastuin koiran pään ilmeeseen. Kun tiesin sen myäs hyväksi
käyttäkoiraksi, halusin sen alta pennun itselleni, jotta saisin myäs
ulkomuotoa omaavan pystykorvan tarhaani. Kun olin siihen aikaan SPJ:n jalostusneuvoja,
tein urossuosituksen Veijolle Ukkometon Rikin käyttämisestä uroksena.
Samalla sain varattua oikeuden valita 'päältä' narttupennun itselleni.
Zeri oli erittäin kaunis koira ja sen liikkumista metsässä oli
ilo katsella. Näyttelyissä se valittiin pari kertaa näyttelyn
kauneimmaksi koiraksi, joista viimeisin oli rodun päänäyttelyssä
Vaasassa vuonna 2001. Parhaat tulokset haukkukisoissa Zeri sai, kun se voitti
Mikkelissä KV-kokeen tuloksella 92 pistettä. Toinen merkittävä
saavutus oli Haukkuotteluun pääsy Siilinjärvelle vuonna 2001.
Siinä kisassa Zeri oli viides ja sillä sijoituksella se myäs
pääsi seuraavana vuonna järjestettyyn maaotteluun Ruotsin Backeen.
Siellä sijoitus oli vaatimaton kun maastot olivat aika onnettomat.
Zeri periytti varsin hyvää jälkeä, sillä sen ensimmäinen
pentue (L-pentue) on ollut jättämässä hyvää jälkeä omalta osaltaan
varsinkin käyttöpuolelle. Lujasta ja Lissusta tuli kaksoisvalioita,
Latesta muotovalio. Niiden nimet esiintyvät aika monessa sukutaulussa,
kun 'pelikoirien' papereita katsellaan. Zerin jälkeläisistä Lissu
ja Raiku ovat selviytyneet koepuolella haukkuotteluun saakka ja saavuttaneet
siellä molemmat kolmannen sijan. Zerin perintönä jätin itselleni
hänen pentunsa Raisan jälkeläisen Tuulin.
FIN-K&MVA Nilakanrannan Natalian hankinta ja käyttö - vuodet 1995-2008
Ostin Natalian Nilakkajärven rannalla sijainneesta Pertti ja Mirja
Mäykkysen kennelistä kesällä 1995. He olivat oikein mukavia
ihmisiä ja kävin usein heidän luonaan Natalian kanssa koirareissujeni
yhteydessä. Natalia oli varsin pienikokoinen, siro narttu ja siitä
tuli myähemmin käyttö- ja muotovalio. Natalia oli varsin hyvä
käyttäkoira ja kävin sen kanssa metsällä myös
Ruotsissa. Nataliasta tuli eräällä Rotsin reissulla minun ensimmäinen
kolmen linnun koira, kun sain sille tiputettua kaksi metsoa ja koppelon samana
päivänä. Natalia oli ensimmäinen koirani, jolla selvisin
Haukkutteluun saakka Virroille 1999. Sijoitus oli siellä seitsämäs
tuloksella 74 pistettä.
Natalialla teetin vain yhden pentueen, koska se ei ollut oikein hyvätyyppinen
periyttäjäksi. Kun sitten ensimmäisessä pentueesa esiintyi
epilepsiatapaus, jalostuskäyttä loppui siihen.
SF-K&MVA Kekkeruusin Vilin kasvatus ja käyttö - vuodet 1990-2002
Oman kasvattini Kekkeruusin Vili syntyi meillä kotona Bellan ja Pikun jälkeläisenä
maaliskuun lopussa 1990. Olin Heidin ja Ingan kanssa samaan aikaan lentopalloturnauksessa
Vilppulassa ja Vähäkyrässä. Pelattiin A-tyttäjen Suomen
mestaruudesta. Voitimme KaNMKY:n jokkueella SM-kultamitalin sen viikonlopun
aikana. Terttu toimi Bellalle kätilönä Aune Jauhiaisen avustuksella.
Pentuja syntyi kolme kappaletta: Vili, Vikke ja Veera. Vili jätettiin kotiin
koulutettavaksi uudeksi metsästyskoiraksi. Kun jätin lentopallon harrastamisen
samana vuonna, aikaa jäi paremmin koirien käyttöön. Vanhana kokeneena
valmentajana treenasin Vilin useimmiten ylikuntoon, koska teimme paljon ylipitkiä
lenkkejä. Vilistä tuli kuitenkin kelvollinen kilpailu- ja näyttelykoira.
Se sai käyttö- ja muotovalion arvon, sekä voitti muutamia kansainvälisiä
kisoja. Vili oli todella hieno koira käytökseltään ja sen
kanssa oli mukavaa reissata. Vilillä oli 13 pentuetta jälkeläisiä,
mutta se ei ollut kovin hyvä periyttäjä. Jälkeläisistä
vain yksi koira on saavuttanut muotovalion arvon. Vili kuoli 12-vuotiaana hengityselinten
rappeutumiseen.
Ensimmäisen kilpailukoirani Bellan hankinta ja käyttö - vuodet 1986-1995
Olin päässyt tutustumaan jossakin vaiheessa Aaro Karjalaiseen,
joka kertoi suomenpystykorvien kilpailu- ja näyttelytoiminnasta. Kun olen
helposti häynähtävää sorttia, innostuin tietenkin asiasta
heti. Rupesin etsimään oikeaa rotukoiraa, jota voisi käyttää
kilpailuihin ja näyttelyihin. Sain tietooni Eero Niskasen nimen ja hänellä
myynnissä olevan pentueen. Niinpä menimme Mieslahteen ja sielläkin
rouva oli Tertun työkaveri. Aikamme keskusteltuamme, saimme narttukoira
Bellan mukaamme. Sen koiran kanssa alkoi kilpailu-urani, joka on sisältänyt
paljon mieleen jääneitä tapahtumia. Samana vuonna liityin jäseneksi
Suomen Pystykorvajärjestöön ja Suomen Kennelliittoon järjestäytyneen
koiratoiminnan tietojen saamiseksi.
Bella oli korkeintaan kohtalainen lintukoira. Se oli hieman liian raju lintujen
käsittelyssä, mutta vanhemmlla iällään se huomasi muuttaa
haukkuääntään pehmeämmäksi, jolloin linnut rupesivat
pysymään haukussa. Kilpailu-uran kohokohta sattui Bellalla syksyyn
1991. Koira oli aika tukevassa kunnossa kesän jälkeen ja pyärälenkit
olivat jääneet vähiin. Karjalaisen Aaro rupesi juttelemaan, etteikö
lähdettäisi kokeisiin Suomussalmelle, kun siellä saa viralliseti
ulkoiluttaa koiraa satasella. Kun muutakaan tekemistä ei ollut, lähdin
mukaan Bellan kanssa. Siellä saimme arvonnassa hyvän maaston ja teeret
pörräsivät menomatkalla tien varrella. Ajoimme vähän
matkaa ohi ja päästimme koiran irti. Bella haukkui siitä 83 pisteen
AVO1-tuloksen ja pääsimme kertaheitolla voittajaluokkaan. Seuraavana
viikonloppunen Bella osallistui Kuhmon KV-kokeeseen, jossa kävimme metsässä
ja saimme hyvät työskentelyt. Koepaikalle palattuamme todettiin, että
koiran rokotukst ovat vanhentuneet! Tulos tietenkin hylättiin ja meidät
passitettiin kotiin. Tein kuitenkin valituksen Kennelliittoon ja ihme ja kumma,
se meni läpi. Bella tulokseksi vahvistettiin VOI1 / 76 pistettä. Näin
kahtena viikonloppuna saatiin tosi hyvät tulokset. Loppusyksystä oli
vielä piirinmestaruuskisat, mutta siellä tulos jäi liian pieneksi.
Seuraavaa syksyä odotin innolla ja mielessä oli jälleen ykköstuloskset
käyttävalion arvon saavuttamiseen. Bella oli kuitenkin päättänyt
toisin - tänä syksynä haukutaan vain oravia. Useille oravahaukuille
mentäessä, matkalta karkkosi useampikin lintu - kyllä se söi
miestä. Bella oli luonteeltaa kova, eikä sillä laskenut häntä
koskaan missään tilaisuudessa. Näyttelyissä sitä sanottiin
urosmaiseksi päänsä osalta.
Bella jäi tietenkin vähemmälle käytölle, kun poikansa
Vili vei minulta suurimmen huomion. Bella jouduttiin lopettamaan vanhemmuuden
tulleen vihaisuuden takia 1995
Sekarotuisen pohjanpystykorvan Jerin hankinta ja käyttö - vuodet 1982-1987
Pari syksyä meni koirattomana metsämiehenä. Niinä
syksyinä kävin vain pari kertaa syksyssään metsällä,
mutta ilman koiraa metsästys tuntui aika orvolta. Oli paljon työkiireitä,
kun Kostamuksen rakentaminen oli kiihkeimmillään. Perheemme koira-aktivisti
oli Inga, joka teki omaa pohjustustyötään koiran hankkimiseksi.
Terttu-äiti sai usein vastattavakseen monivalintatehtävän: Vauva
vai koiran pentu - rasti ruutuun. Inga seurasi lehti-ilmoituksia ja rastitti
niistä myytävät koirat. Niinpä muutamana iltana Inga ilmoitti,
että tänään me mennään koko porukalla katsomaan
erästä Jeri nimistä aikuista metsästyskoiraa, joka on ilmoitettu
myytäväksi. En halunnut pahoittaa Ingan mieltä ja sanoin, että
voidaan toki käydä, mutta emme me sitä koiraa sitten kuitenkaan
osta. Niin mentiin vieraisille ja rouva siinä perheessä oli Tertun
työkaveri. Koira oli todella hyvin kasvatettu ja tottelevainen ja esiintyi
kotonaan todella kurinalaisesti. Niinpä meillä sitten kotiin lähtiessämme
oli Jeri mukana. Koirasta tuli Ingan ja Heidin lemmikki, mutta minä kävin
sen kanssa metsällä syksyisin. Jeri oli isokokoinen lähes kokonaan
valkoinen pohjanpystykorvaa muistuttava koira. Se liikkui metsässä
hyvin, mutta lintukosketuksen saatuaan haukkuääni oli liian kova,
ja lintu ei jäänyt sitä kuuntelemaan. Jeri eli vuoteen 1987 saakka
ja kuoli hengityselinten sairauteen.
Vuosi 1980; Saku kuoli tapaturmaisesti
Metsästelin Sakun kanssa syksyisin satunnaisesti, sen mitä
aika antoi myöten. Koira toimi lintujen etsijänä ja minä
ammuin usein lintuja myäs lentoon, kun koira oli pelättänyt ne
minua kohti. Vuosikymmenen lopulla meillä oli jo kolme lasta, kun Inga
oli syntynyt 1973 ja Juha 1977. Niinpä koiran pitäminen samoissa tiloissa
lasten kanssa asetti tiettyjä haasteita ja Saku pääsi talvisaikaan
pidemmäksikin aikaa kotipaikkaani isäni ja äitini hoitoon. Vaikka
äiti oli aikaisemmin koiriin hyvin varaukselliseti suhtautuva, Sakun hän
hyväksyi varauksetta.
Sakun kohtaloksi muodostui maaliskuu 1980, kun isäni meni hakemaan postia
isomman tien varresta. Saku oli silloin irrallaan ja osasi väistää
postiauton, mutta sen perässä ajava henkiläauto muodostui Sakun
kohtaloksi. Se tuli auton kolhimaksi ja menetti henkensä. Kun isäni
tästä seuraavan käyntini yhteydessä (samana iltana) kertoi,
en ollut nähnyt häntä koskaan niin liikuttuneessa tilassa. Saku
oli hänelle tosi tärkeä kaveri.
Vuosi 1972; Ensimmäinen koirani ja koiraharrastukseni alku
Ensimmäisen koirani Sakun hankin kesällä
1972. Olimme muuttaneet Tertun kanssa juuri hänen synnyinkotiinsa Nakertajan
Heikkilään. Asuinpaikkamme oli omakotitalo, jonka ympärillä
oli peltomaata ja se rajoittui metsään. Näin ollen meillä
oli hyvät mahdollisuudet koiran hankkimiseen, kun sellainen tilaisuus tuli
eteen. Tässäkin tapauksessa sattumalla oli oma osuutensa koko kennelurani
alkamiseen. Työkaverini Veikko Aalto rupesi kyselemään työpaikalla,
josko kellään meistä olisi haluja ottaa neljän kuukauden
ikäinen koiranpentu. Kun hän tiesi minun asuinolot, tietenkin hän
kohdisti kysymyksen myös minulle. Innostuin asiasta, koska olin aina halunnut
ottaa koiran, mutta äitini ei hyväksynyt sellaista kotiimme maalle.
Myös Terttu oli myöntyväinen koiran hankintaan, koska heillä kotona
oli aina ollut pystykorva kotona.
Niin koira hankittiin ja sen käyttötarkoitusta myös mietittiin.
Kun se oli metsästyskoira rodultaan, minun tietenkin piti valmistautua
koiran mukaan metsästykseen ja aseen hankintaan. Samana syksynä suoritin
metsästäjätutkinnon ja sain ostoluvan Montecarlo -merkkiselle
haulikolle. Niin metsästys aloitettiin ja kun syntymäkotini naapurina
oli metsästykseen aktiivisia poikia, sain heiltä aloitukseen ohjausta.
Samana vuonna syntyi meille myäs ensimmäinen lapsemme Heidi.
Kennelin koirat
Muut toiminnot