Muokattu: 14.9.2015 klo 21:57.

HISTORIAA OMIEN KOIRIENI OSALTA - POIS MENNEET

M-04 FIN-K&MVA SE-KVA Raita-ahon Lyylin hankinta ja käyttö - vuodet 2002-2015
Hyvän ystäväni ja metsästyskaverini Jukka Moision äkillinen kuolema johti tilanteeseen, jonka seurauksena minulla oli mahdollisuus ostaa häneltä jäänyt Lyyli omakseni. Lyyli oli 7 kk vanha Jukan menehtyessä ja hän oli jättänyt kaksi nuorta narttua 'siemenperunoikseen'. Toinen nuorista koirista oli saman pentueen Penni, joka meni Kuhmoon Appelgrenien perheeseen. Meillä oli silloin tarhassa jo kaksi narttua ja palautuksena tullut uros, mutta jotenkin vain tuntui, että Lyyli täytyi ottaa. Sitä päätöstä en ole koskaan katunut, sillä Lyylistä tuli todella upea koira ja sen luonne oli ainutkertainen. Lyyli oli isokokoinen narttu ja sillä oli hieman pitkä runko. Joku tuomari laittoi sen näyttelyarvosteluun: "Liian pitkät takajalat", mutta näinen nimellisine puutteineen Lyylillä oli erinomaisen sulava liikunta ja matka taittui metsässsä kivuttomasti. Jo kaksivuotiaana Lyyli sai tuloksellisesti erinomaisen putken kolmeen peräkkäiseen viikonloppuun: ensin tuli muotovalion arvo näyttelyssä Lammille, seuraavana käyttövalion arvo lohkovalinnoissa Pudasjärvellä ja kolmantena viikonloppuna rodun haukkukuninkuus Hauholla. Kun alkusyksystä Ruotsissa olimme käyneet kokeessa saaden sieltä ykköstuloksen, Kennelliitto vahvisti Lyylille vielä Ruotsin käyttövalion arvon samalle vuodelle (2004). Myös Lyylin pentuesisaret voittivat haukkukuninkuuden; Penni 2006 ja Reetta 2009.
Teetin Lyylillä kolme pentuetta ja luonnollisesti toivoin niiden olevan myös huippuyksilöitä. Pettymys oli tietenkin suuri, kun kuulin kolmannen pentueen teettämisen jälkeen, että ensimmäisessä pentueessa oli esiintynyt epilepsiaa muistuttava kohtaus. Koira sai näitä kohtauksia yhteensä vain kaksi kertaan, vuoden välein, eikä sen jälkeen kohtauksia ole esiintynyt. Lyylin viimeisessä pentueessa (S-pentue) esiinty selvä epilepsiatapaus ja koiraa joudutaan lääkitsemään tämän seurauksena. Lyylin jälkeläisissä on esiintynyt lievempiä epilepsiatyyppisiä tapauksia (yksi kohtaus) parin koiran osalla. On valitettavaa, että näin hyvän koiran perimää ei voida hyödyntää jalostuksessa, koska epilepsiaan suhteutuminen rodussa on niin ankaraa. Toki Lyylin jälkeläisillä on myös erinomaisia saavutuksia, sillä niistä kolme on kaksoisvalioita ja yhdellä on myös kansainvälisen käyttövalion arvo C.I.T.
Jouduin lopettamaan Lyyli lähes 13,5 vuotiaana 29.6.2015. Koiralle oli tullut kurkun pään pehmenemisestä johtuvaa ajoittaista hengitystieongelmaa ja liikkuessa takapään lihaksisto alkoi pettää. Halusin päästää hyvän palvelijan pois, mutta ei se reissu ollut minulle helppo. Hautasin Lyylin metsästysmajalleni Koiravaaraan Natalian ja Zerin viereen. Muistelen kiitollisuudella ja kunnioituksella Lyyliä - levätköön HÄN rauhassa.

FIN-K&MVA PMV-01 Jyrkkäkallio Zerin hankinta ja käyttö - vuodet 1998-2011
Käyttökokeissa reissatessani olin tutustunut myös Vejo Varikseen Joensuusta ja hänestä tuli myös minun hyvä ystäväni. Kun näin ensi kertaa hänen sen aikaisen koiransa Outakeinon Seitan, ihastuin koiran pään ilmeeseen. Kun tiesin sen myäs hyväksi käyttäkoiraksi, halusin sen alta pennun itselleni, jotta saisin myäs ulkomuotoa omaavan pystykorvan tarhaani. Kun olin siihen aikaan SPJ:n jalostusneuvoja, tein urossuosituksen Veijolle Ukkometon Rikin käyttämisestä uroksena. Samalla sain varattua oikeuden valita 'päältä' narttupennun itselleni. Zeri oli erittäin kaunis koira ja sen liikkumista metsässä oli ilo katsella. Näyttelyissä se valittiin pari kertaa näyttelyn kauneimmaksi koiraksi, joista viimeisin oli rodun päänäyttelyssä Vaasassa vuonna 2001. Parhaat tulokset haukkukisoissa Zeri sai, kun se voitti Mikkelissä KV-kokeen tuloksella 92 pistettä. Toinen merkittävä saavutus oli Haukkuotteluun pääsy Siilinjärvelle vuonna 2001. Siinä kisassa Zeri oli viides ja sillä sijoituksella se myäs pääsi seuraavana vuonna järjestettyyn maaotteluun Ruotsin Backeen. Siellä sijoitus oli vaatimaton kun maastot olivat aika onnettomat.
Zeri periytti varsin hyvää jälkeä, sillä sen ensimmäinen pentue (L-pentue) on ollut jättämässä hyvää jälkeä omalta osaltaan varsinkin käyttöpuolelle. Lujasta ja Lissusta tuli kaksoisvalioita, Latesta muotovalio. Niiden nimet esiintyvät aika monessa sukutaulussa, kun 'pelikoirien' papereita katsellaan. Zerin jälkeläisistä Lissu ja Raiku ovat selviytyneet koepuolella haukkuotteluun saakka ja saavuttaneet siellä molemmat kolmannen sijan. Zerin perintönä jätin itselleni hänen pentunsa Raisan jälkeläisen Tuulin.

FIN-K&MVA Nilakanrannan Natalian hankinta ja käyttö - vuodet 1995-2008
Ostin Natalian Nilakkajärven rannalla sijainneesta Pertti ja Mirja Mäykkysen kennelistä kesällä 1995. He olivat oikein mukavia ihmisiä ja kävin usein heidän luonaan Natalian kanssa koirareissujeni yhteydessä. Natalia oli varsin pienikokoinen, siro narttu ja siitä tuli myähemmin käyttö- ja muotovalio. Natalia oli varsin hyvä käyttäkoira ja kävin sen kanssa metsällä myös Ruotsissa. Nataliasta tuli eräällä Rotsin reissulla minun ensimmäinen kolmen linnun koira, kun sain sille tiputettua kaksi metsoa ja koppelon samana päivänä. Natalia oli ensimmäinen koirani, jolla selvisin Haukkutteluun saakka Virroille 1999. Sijoitus oli siellä seitsämäs tuloksella 74 pistettä.
Natalialla teetin vain yhden pentueen, koska se ei ollut oikein hyvätyyppinen periyttäjäksi. Kun sitten ensimmäisessä pentueesa esiintyi epilepsiatapaus, jalostuskäyttä loppui siihen.

SF-K&MVA Kekkeruusin Vilin kasvatus ja käyttö - vuodet 1990-2002
Oman kasvattini Kekkeruusin Vili syntyi meillä kotona Bellan ja Pikun jälkeläisenä maaliskuun lopussa 1990. Olin Heidin ja Ingan kanssa samaan aikaan lentopalloturnauksessa Vilppulassa ja Vähäkyrässä. Pelattiin A-tyttäjen Suomen mestaruudesta. Voitimme KaNMKY:n jokkueella SM-kultamitalin sen viikonlopun aikana. Terttu toimi Bellalle kätilönä Aune Jauhiaisen avustuksella. Pentuja syntyi kolme kappaletta: Vili, Vikke ja Veera. Vili jätettiin kotiin koulutettavaksi uudeksi metsästyskoiraksi. Kun jätin lentopallon harrastamisen samana vuonna, aikaa jäi paremmin koirien käyttöön. Vanhana kokeneena valmentajana treenasin Vilin useimmiten ylikuntoon, koska teimme paljon ylipitkiä lenkkejä. Vilistä tuli kuitenkin kelvollinen kilpailu- ja näyttelykoira. Se sai käyttö- ja muotovalion arvon, sekä voitti muutamia kansainvälisiä kisoja. Vili oli todella hieno koira käytökseltään ja sen kanssa oli mukavaa reissata. Vilillä oli 13 pentuetta jälkeläisiä, mutta se ei ollut kovin hyvä periyttäjä. Jälkeläisistä vain yksi koira on saavuttanut muotovalion arvon. Vili kuoli 12-vuotiaana hengityselinten rappeutumiseen.

Ensimmäisen kilpailukoirani Bellan hankinta ja käyttö - vuodet 1986-1995
Olin päässyt tutustumaan jossakin vaiheessa Aaro Karjalaiseen, joka kertoi suomenpystykorvien kilpailu- ja näyttelytoiminnasta. Kun olen helposti häynähtävää sorttia, innostuin tietenkin asiasta heti. Rupesin etsimään oikeaa rotukoiraa, jota voisi käyttää kilpailuihin ja näyttelyihin. Sain tietooni Eero Niskasen nimen ja hänellä myynnissä olevan pentueen. Niinpä menimme Mieslahteen ja sielläkin rouva oli Tertun työkaveri. Aikamme keskusteltuamme, saimme narttukoira Bellan mukaamme. Sen koiran kanssa alkoi kilpailu-urani, joka on sisältänyt paljon mieleen jääneitä tapahtumia. Samana vuonna liityin jäseneksi Suomen Pystykorvajärjestöön ja Suomen Kennelliittoon järjestäytyneen koiratoiminnan tietojen saamiseksi.
Bella oli korkeintaan kohtalainen lintukoira. Se oli hieman liian raju lintujen käsittelyssä, mutta vanhemmlla iällään se huomasi muuttaa haukkuääntään pehmeämmäksi, jolloin linnut rupesivat pysymään haukussa. Kilpailu-uran kohokohta sattui Bellalla syksyyn 1991. Koira oli aika tukevassa kunnossa kesän jälkeen ja pyärälenkit olivat jääneet vähiin. Karjalaisen Aaro rupesi juttelemaan, etteikö lähdettäisi kokeisiin Suomussalmelle, kun siellä saa viralliseti ulkoiluttaa koiraa satasella. Kun muutakaan tekemistä ei ollut, lähdin mukaan Bellan kanssa. Siellä saimme arvonnassa hyvän maaston ja teeret pörräsivät menomatkalla tien varrella. Ajoimme vähän matkaa ohi ja päästimme koiran irti. Bella haukkui siitä 83 pisteen AVO1-tuloksen ja pääsimme kertaheitolla voittajaluokkaan. Seuraavana viikonloppunen Bella osallistui Kuhmon KV-kokeeseen, jossa kävimme metsässä ja saimme hyvät työskentelyt. Koepaikalle palattuamme todettiin, että koiran rokotukst ovat vanhentuneet! Tulos tietenkin hylättiin ja meidät passitettiin kotiin. Tein kuitenkin valituksen Kennelliittoon ja ihme ja kumma, se meni läpi. Bella tulokseksi vahvistettiin VOI1 / 76 pistettä. Näin kahtena viikonloppuna saatiin tosi hyvät tulokset. Loppusyksystä oli vielä piirinmestaruuskisat, mutta siellä tulos jäi liian pieneksi. Seuraavaa syksyä odotin innolla ja mielessä oli jälleen ykköstuloskset käyttävalion arvon saavuttamiseen. Bella oli kuitenkin päättänyt toisin - tänä syksynä haukutaan vain oravia. Useille oravahaukuille mentäessä, matkalta karkkosi useampikin lintu - kyllä se söi miestä. Bella oli luonteeltaa kova, eikä sillä laskenut häntä koskaan missään tilaisuudessa. Näyttelyissä sitä sanottiin urosmaiseksi päänsä osalta.
Bella jäi tietenkin vähemmälle käytölle, kun poikansa Vili vei minulta suurimmen huomion. Bella jouduttiin lopettamaan vanhemmuuden tulleen vihaisuuden takia 1995

Sekarotuisen pohjanpystykorvan Jerin hankinta ja käyttö - vuodet 1982-1987
Pari syksyä meni koirattomana metsämiehenä. Niinä syksyinä kävin vain pari kertaa syksyssään metsällä, mutta ilman koiraa metsästys tuntui aika orvolta. Oli paljon työkiireitä, kun Kostamuksen rakentaminen oli kiihkeimmillään. Perheemme koira-aktivisti oli Inga, joka teki omaa pohjustustyötään koiran hankkimiseksi. Terttu-äiti sai usein vastattavakseen monivalintatehtävän: Vauva vai koiran pentu - rasti ruutuun. Inga seurasi lehti-ilmoituksia ja rastitti niistä myytävät koirat. Niinpä muutamana iltana Inga ilmoitti, että tänään me mennään koko porukalla katsomaan erästä Jeri nimistä aikuista metsästyskoiraa, joka on ilmoitettu myytäväksi. En halunnut pahoittaa Ingan mieltä ja sanoin, että voidaan toki käydä, mutta emme me sitä koiraa sitten kuitenkaan osta. Niin mentiin vieraisille ja rouva siinä perheessä oli Tertun työkaveri. Koira oli todella hyvin kasvatettu ja tottelevainen ja esiintyi kotonaan todella kurinalaisesti. Niinpä meillä sitten kotiin lähtiessämme oli Jeri mukana. Koirasta tuli Ingan ja Heidin lemmikki, mutta minä kävin sen kanssa metsällä syksyisin. Jeri oli isokokoinen lähes kokonaan valkoinen pohjanpystykorvaa muistuttava koira. Se liikkui metsässä hyvin, mutta lintukosketuksen saatuaan haukkuääni oli liian kova, ja lintu ei jäänyt sitä kuuntelemaan. Jeri eli vuoteen 1987 saakka ja kuoli hengityselinten sairauteen.

Vuosi 1980; Saku kuoli tapaturmaisesti
Metsästelin Sakun kanssa syksyisin satunnaisesti, sen mitä aika antoi myöten. Koira toimi lintujen etsijänä ja minä ammuin usein lintuja myäs lentoon, kun koira oli pelättänyt ne minua kohti. Vuosikymmenen lopulla meillä oli jo kolme lasta, kun Inga oli syntynyt 1973 ja Juha 1977. Niinpä koiran pitäminen samoissa tiloissa lasten kanssa asetti tiettyjä haasteita ja Saku pääsi talvisaikaan pidemmäksikin aikaa kotipaikkaani isäni ja äitini hoitoon. Vaikka äiti oli aikaisemmin koiriin hyvin varaukselliseti suhtautuva, Sakun hän hyväksyi varauksetta.
Sakun kohtaloksi muodostui maaliskuu 1980, kun isäni meni hakemaan postia isomman tien varresta. Saku oli silloin irrallaan ja osasi väistää postiauton, mutta sen perässä ajava henkiläauto muodostui Sakun kohtaloksi. Se tuli auton kolhimaksi ja menetti henkensä. Kun isäni tästä seuraavan käyntini yhteydessä (samana iltana) kertoi, en ollut nähnyt häntä koskaan niin liikuttuneessa tilassa. Saku oli hänelle tosi tärkeä kaveri.

Vuosi 1972; Ensimmäinen koirani ja koiraharrastukseni alku
Ensimmäisen koirani Sakun hankin kesällä 1972. Olimme muuttaneet Tertun kanssa juuri hänen synnyinkotiinsa Nakertajan Heikkilään. Asuinpaikkamme oli omakotitalo, jonka ympärillä oli peltomaata ja se rajoittui metsään. Näin ollen meillä oli hyvät mahdollisuudet koiran hankkimiseen, kun sellainen tilaisuus tuli eteen. Tässäkin tapauksessa sattumalla oli oma osuutensa koko kennelurani alkamiseen. Työkaverini Veikko Aalto rupesi kyselemään työpaikalla, josko kellään meistä olisi haluja ottaa neljän kuukauden ikäinen koiranpentu. Kun hän tiesi minun asuinolot, tietenkin hän kohdisti kysymyksen myös minulle. Innostuin asiasta, koska olin aina halunnut ottaa koiran, mutta äitini ei hyväksynyt sellaista kotiimme maalle. Myös Terttu oli myöntyväinen koiran hankintaan, koska heillä kotona oli aina ollut pystykorva kotona.
Niin koira hankittiin ja sen käyttötarkoitusta myös mietittiin. Kun se oli metsästyskoira rodultaan, minun tietenkin piti valmistautua koiran mukaan metsästykseen ja aseen hankintaan. Samana syksynä suoritin metsästäjätutkinnon ja sain ostoluvan Montecarlo -merkkiselle haulikolle. Niin metsästys aloitettiin ja kun syntymäkotini naapurina oli metsästykseen aktiivisia poikia, sain heiltä aloitukseen ohjausta. Samana vuonna syntyi meille myäs ensimmäinen lapsemme Heidi.